STRIKES AND GUTTERS,
UPS AND DOWNS

Children of Bodom in Retrospective Photos

Näyttelytila AHJO | 6.-30.10.2022

Children of Bodomin tarina alkoi 1990-luvun alun Espoossa, tarkemmin sanottuna Tapiolassa. Viisi nuorta kaveria ja palava kunnianhimo musiikintekemiseen.

 

Pian Espoon autotallit ja kellarit kävi meille pieniksi. Siirryttiin Lepakkoon. Ahtauduttiin pakuihin, ei nukuttu. Tehtiin pieniä keikkoja. Tehtiin ne suurella tunteella. Treenattiin kurinalaisesti, treenattiin hulluna. Juotiin kaljaa, lyötiin päätä seinään. Paleltiin, hikoiltiin. Ja sitten taas treenattiin. 

Ennen vuosituhannen vaihdetta bändimme oli jo käynyt Euroopassa ja Japanissa kiertueilla. Päästiin soittamaan paikkoihin, joista ei edes osattu unelmoida, vapaapäivinä levähtämään paikkoihin, joista ei oltu edes kuultu. Ei osattu kuvitellakaan, että se olisi vasta alkua, että tätä saataisiin tehdä vielä kaksi vuosikymmentä. 

Noiden reilun parin vuosikymmenen aikana bändi loi itselleen julkisuuskuvan, joka osaltaan rakentui julkisuuteen “päästetyistä” valokuvista. 

Bändejähän kuvataan jatkuvasti. Meidänkin kohdalla jokaisen julkaisun yhteydessä otettiin ammattimaiset kuvat joista yleisön nähtäväksi valittiin tarkasti ne edustavimmat.

Toisaalta ylivoimaisesti suurin osa bändikuvista on otettu keikoilla. Niissä bändi on soittamassa lavalla, tekemässä juuri sitä mitä bändi haluaakin yleisön näkevän ja kuulevan. Parinkymmenen julkaisun ja muutaman tuhannen Bodomin keikan yhteydessä meistä on otettu miljoonia kuvia. 

Children Of Bodom oli bändi, joka teki musiikkia äärimmäisen vakavissaan. Samaan aikaan huumori ja kyky nauraa itsellemme olivat yhtä lailla tärkeitä asioita, jotka piti meitä kasassa kaikki nuo vuodet. 

Kun saimme mahdollisuuden valokuvanäyttelyyn, saimme samalla syyn palata ajassa taaksepäin kahlaamalla läpi tuhansia kuvia matkamme varrelta. 

Halusimme tuoda esille kuvia, joista välittyy se yhteys joka välillämme oli. Se yhteys joka meidän ja faniemme välillä oli. Valitsimme myös kuvia, joissa näkyy kiertävän muusikon ”arki”, ne hyvät hetket, mutta myös ne vaisummat hetket. Kiitos kaikille meitä kuvanneille ja tähän projektiin lähteneille valokuvaajille. 

Alexi Laihon perikunta, Jaska, Janne and Henkka

 

Näyttelyn kuvat myynnissä rajoitettuina sarjoina

Jokaisesta valokuvasta on saatavilla viiden kappaleen sarja. Kuvat valmistetaan Silisec® -akryylitauluna. Museolaatuisessa pohjustusmenetelmässä kuvatuloste saa päälleen kirkkaan akryylipinnoitteen. Ripustusvalmiissa taulussa on kiinnityskiskot, jotka tuovat kuvan arvokkaasti irti seinästä.

Teoksen mukana tulee Jaskan, Jannen, Henkan ja Annan, Aleksin perikunnan puolesta, allekirjoittama numeroitu sertifikaatti.

Tutustu virtuaalinäyttelyyn

Espoon Kulttuurikeskuksessa esillä ollut näyttely vie kuvat tarinoineen maailmalta bändimme syntysijoille Espoon Tapiolaan. Kivenheiton päähän koulusta jossa me tavattiin.

Näyttely on osa Espoo 50 vuotta kaupunkina -juhlavuoden ohjelmaa.

Virtuaalinen näyttely mahdollistaa vierailun mistä vain milloin vain!